Tähänkin asti on pärjätty

Sisältövaroituksena sanottakoon, että tämä teksti sisältää puhetta riippuvuudesta ja hyvin ymmärtäväisen tavan puhua siitä.

Aloin ihmetellä, miksi elämäntilanteiltaan hyvin erilaiset ihmiset tuntuvat elämänkatsomukseltaan olevan niin samankaltaisia. Addiktion tai addiktien kanssa kamppailevat henkilöt ja markkinoinnin suhteen epätietoiset yritysjohtajat ajattelevat usein samoin. Molemmille toiminta näyttää sivusta katsoen selviytymispeliltä - Eei niinkään ratkaisukeskeiseltä tai -haluiselta vaan pikemminkin molemmat pitävät kiinni turvallisuuden tunteesta. Muutoksen tekeminen on pelottavaa.

Pärjääminen, ei muuttuminen

Koetin perehtyä addiktiotutkimuksiin ja etsiä kuvauksia ihmisistä, jotka eivät vielä ole saavuttaneet pohjaa, ja joilla siksi kaikki on vielä hyvin. HS:n rehellisen tuntuinen adiiktioperheen kertomus artikkelissa Amfetamiinin varjossa sisälsi käyttäjän lapsen kommentin helpotuksen tunteesta, joka tuli, kun äiti vaihtoi viinasta piriin. Kommenttia väritti kertojan ajatus siitä, miten kummalliselta se helpotus tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna.

Ajatus pienemmästä pahasta tai hetkellisestä paremmasta joskus tulevaisuudessa on yllättävän painava matto, jonka alle lakaista ongelma. Ajatus, että aina voisi olla pahemminkin sisältää edes hetkellisen, välittömän onnistumisen tunteen, kun taas ajatus, että joskus vielä voisi olla paremmin, ei anna mitään. Pikemminkin se ottaa pois. Jos nykyinen tilanne ei ole täysi katastrofi, kenties muutoksen riski parempaa huomista havitellessa on liian iso.

Me pärjätään näinkin. Markkinointi kuulostaa hyvältä idealta, mutta hyöty tuntuu epävarmalta. Ehkä huomenna. Ehkä sitten, kun ollaan siihen valmiita.

Myös yritysjohdon parissa tuntuu usein tavanomaiselta ajatella, että "me pärjätään näinkin". Markkinointi kuulostaa hyvältä idealta, mutta sen hyödyt tuntuvat epävarmoilta. Silloin on helppo ajatella, että "Ehkä huomenna." "Ehkä sitten, kun ollaan siihen valmiita." Kun pinnalla pysyminenkin on voitto, ei venettä halua keikuttaa. Hetken helpotus vie ajatukset pois kokonaisuudesta.

Selviytyminen tapahtuu tässä hetkessä ja nyt, onnistumiset ovat välittömiä, ja huomenna on edessä uusia haasteita. Mutta vaihtoehto tälle on: kehittyminen voi olla työtä huomisen puolesta ja työn tekemistä tulevaisuuden onnistumiseksi.

Selviytyminen ei ole kehittymistä

Kun maalia ei pysty näkemään, eikä palkintoa koskemaan, on hyvin ymmärrettävää, että silloin valitaan vaihtoehdoista se vähemmän pelottava, koska se tuntuu konkreettiselta. Ja välillä se on pakollinen vaihtoehto – jos akuuttia ongelmaa ei saada ratkaistua, kaikki voi olla ohi jo ennen huomista. On selviydyttävä ensin.

Huomisen kuvitteleminen ei kuitenkaan tee huomisesta kuvitteellista. Se on yhtä todellinen kuin tämän hetken haasteet ovat. Vaatii vahvaa itseluottamusta sanoa, että näin me aiomme tulevaisuudessa toimia. Mutta osaamista tai työtä huomisen eteen tehty työ vaatii yhtä paljon kuin tästä päivästä selviäminen.

Tulevaisuuden tulokset eivät tunnu helpotukselta tänään, jos resurssit riittävät tasan plus-miinus-nollaan nyt. Ei ihme, että silloin toivokin tuntuu jossain vaiheessa turhalta. Koska se on sitä. Toivo ei nimittäin ole teko vaan tunne. Mutta toivo syntyy asioiden aikaansaamisesta - eli tekemällä.

"Luota ohjelmaan. Se toimii vain tekemällä. Eikä mihinkään tarvitse uskoa. Riittää, ettet vastusta."

Luova kehitystyö liitetään usein ajatukseen toivosta. Se näyttääkin monesti samalta. Niin kuin AA:ssa sanotaan: "Luota ohjelmaan. Se toimii vain tekemällä. Eikä mihinkään tarvitse uskoa – riittää, ettet vastusta."

Kun käytetyillä resursseilla ei saa heti käteen mitään, riskin ottaminen tuntuu suurelta. Mutta kun tekee sen työn, jolla rakennetaan huomiselle mahdollisuuksia, poistuu kalenterista eksistentiaalisen uhan kanssa painiminen. Silloin alkaa syntyä myös luottamusta valintoihin. Tulokset syntyvät tekemisestä, eivätkä vain silloin, kun onnistutaan. Riippumatta onnistuuko vai ei, tekeminen ei lopu. Tekemällä työn tänään toimit aktiivisesti oman tulevaisuutesi eteen.

Reality check

Peiliin katsominen on usein pelottavaa - varsinkin, jos jää yksin kaiken sen kanssa, mitä peilistä paljastuu. Oman tilanteen myöntäminen voi joskus tuntua epäonnistumiselta, eikä kukaan halua maksaa epäonnistumisen tunteesta ja sitten vielä kaupan päälle kuunnella jonkun muun keksimiä ratkaisuja - rohkaisuja, että "tekemistä kyllä riiittää".

Mutta sitä kehittyminen on, siirtymistä jatkuvasta reagoinnista suunnan määrittämiseen. Toistoja ja oppimista. Hyvien hetkien mahdollistamista ja paremmasta ajasta nauttimista. Parhaimmillaan sekin on vain tekemistä ja tekemään ryhtymistä. OPhjelmaan luottamista.

Sitä markkinointikin on.

Löytö Studio – kerro lisää.